Se oli lähellä!
Helsinkiläinen rock yhtye CLARKKENT oli vähällä julkaista esikoisalbuminsa omakustanteena. Yhtye oli työstänyt jo kolme vuotta pitkäsoittoaan erilaisten tuottajien ja miksaajien kanssa keikoista saamillaan vähäisillä rahoilla ja treenikämpällä alkoi olla yleinen fiilis että pannaan kiekko nyt kauppaan vaan ja katsotaan mitä tulee. Eteenpäin oli päästy, mm. Rasmuksen lämppäriksi kiertueelle, mutta seuraava steppi oli pakko saada jotenkin aikaiseksi. Suuret levy-yhtiöt eivät olleet kiinnostuneet bändistä, mutta pojat päättivät kokeilla kaikkia ovia ja ottivat yhteyttä Sunrise Avenue-yhtyeen voimakaksikkoon Jukka Backlundiin ja Samu Haberiin.
"Jotenkin tuntui oudolta tarjota biisejä ja levyprojektia Jukalle ja Samulle - niistä sälleistä saa varsinkin median kautta lievästi sanottuna erikoisen kuvan, enkä oikein ollut varma onko ne sellaisia jätkiä joille haluaisin antaa meille sydämenasiaksi muodostuneen jutun", kertoo solisti Jaakko.
Backlund ja Haber innostuivat Clarkkentistä heti ja Backlund tarjoutui tuottamaan valmiiksi kaksi mielestään sinkkukelpoisinta kappaletta veloituksetta näytteeksi miltä musiikki herrojen käsissä kuulostaisi.
”Kun istuttiin poikien studiolla ja kuultiin vesseleiden tuotokset, oltiin koko bändi heti sitä mieltä että meidän oma ”dream-team ”on tässä!”
Clarkkent soittaa rokkia jossa on sekä pursuavaa positiivista energiaa että syvää haikeutta. Lavalla pojat ovat kuin kotonaan. Hiki lentää ja yleisö viihtyy - lähinnä kädet pystyssä.

09.07. Estonia
23.07. Helsinki
Elina Orma / Live Nation
elina.orma(at)livenation.fi
+358 (0)9 8567 3405
Sonic Kitchen
www.sonickitchen.fi
info(at)sonickitchen.fi
Jukka Aaltonen /
Johnny Get The Rifle Oy
johnnygettherifle(at)gmail.com
Clarkkent
clarkkentband@gmail.com